sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Rakkaus on rajaton, vilpitön ja viaton



Kuinka paljon ja ketä kohtaan saan tuntea tuota jokaista koskettavaa viestien virtausta? Kummastelin tätä ilmiotä aiemminkin, ehkäpä enemmän kertomuksen muodossa. Ajatukseni ovat taas kerran kavunneet askelen ylemmäksi (tai pudonneet).
Rakkautta esiintyy tietenkin monissa muodoissa. Perhettään, ystäviään ja "sitä oikeaa" rakastaa eri tavalla. Vai rakastaako? Enkä nyt tarkoita oman
äidin deittailemista. Olen aina ollut 100% varma, että rakkautta vannotaan vain yhdelle kumppanille kerrallaan. Niinhän saduissakin opetetaan. Voiko se olla niin yksinkertaista?



I remember when I saw you for the first time,
You were laughing,
Sparking like a new dime,
I came over,
"Hello, can you be mine?"


Rakastuminen muuttaa ihmistä. No, koko ajan sitä elellään muutoksessa, mutta toisinaan en tiedä onko se niin hyvä juttu. Rakkaushan on sokea, kuten sanotaan. Miksi palvoa vain yhtä ihmistä, kun voisi ripotella rakkautta ympärilleen vähitellen. Järkevät, oikeastaan kaikki, ajatukset pakoilevat rakastuneen päästä. Ehkä valta siirtyy tunteille ja sydämelle, kuka tietää.


Tällaista hämmennystä monet kutsuisivat nimillä "pettäminen" ja "uskottomuus". Meidän täytyy keksiä säännöt rakkaudelle, mutta ei rajoittua liikaa. Mielestäni rakkaudelle tärkeämpää on rehellisyys; kun jotain voi tuntea puhtain sydämin. Jokainen kokee rakkauden omalla tavallaan, ja antaa sille oman arvonsa. Joku omistautuu työlle, toinen perheelleen, hölmö unelmille.
You're impossible to resist
But I wouldn't bet your heart on it
It's like I'm finally awake
And you're just a beautiful mistake


Ehkä pahin asia tai tunne on rakkaus ilman tulevaisuutta. Jos rakkauden kohde kuuluu toiselle,sivusta seuraaminen satuttaa. Tai se, kun tietää, että kaikki voi loppua milloin vain. Tietää että loppuu. Kuitenkin rakastaa niin paljon ja saa jopa vastakaikua. Haluaisi vain paeta naimisiin kuten kurittomat, mutta tietää ettei se ole vaihtoehto. Voi ainoastaan nauttia hetkestä, jonka toivoisi kestävän ikuisesti.






Rakkaus on kaunis asia. En taaskaan onnistu tuomaan ajatuksiani julki kuten haluaisin. Onneksi voin copy pastailla ihania kuvia.Voisin joskus kirjoittaa part kakkosen aiheesta. Sen olen oppinut, ettei ketään voi neuvoa oikein siinä, kuinka pitäisi rakastaa. Tunteet ovat helposti vietävissä ja sydän päättämätön.


xx


keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Sisältörikasta




Voi joskus ihan natiaisena olin oikee iskelmä-fani, mut kyllä nää sanotukset koskettaa niin eri tavalla nykyään. Suosittelen kaikille populaarimusiikkiin kietoutuneille pieniä hetkiä ikivihreiden veisujen parissa.

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Life is beautiful



Heippa!

Ihan sellane olo et oisin palannu jostai lomalta! Kaikenlaista pientä kivaa on sattunut ja tapahtunut. Torstaina käytiin säheltämässä tankotanssitunnilla ja huh, vieläkin joka paikka kipeenä. Oli kyl tosi kivaa, suosittelen kokeilemaan jos ei vielä ole ehtinyt. Se tangolla pyöriminen oli hauskaa mut yllättävän rankkaa!
Perjantai oli super outo päivä. En kehtaa mennä yksityiskohtiin, mutta ilta oli pelastus. Käytiin leffassa kattomassa 21 tapaa pilata avioliitto, ja tykkäsin paljon. Tuli just sellanen suomalaisen realistinen fiilis! Ajatukset lähti taas rullailemaan ja voisin jotain pohdintaakin tuosta myöhemmin heittää. Sain myös kokeilla soittaa ihan oikeeta huilua...! Kaikki orkesterisysteemit on niin siistejä. Muutenkin oon viikonlopun vietelly ihanassa seurassa ja se jos mikä on paras tapa rentoutua.


Unelmien kenkäni löysivät tiensä luokseni <3



FoodFoodFoodFoodFoodFoodFoodFoodFoodFoodFoodFoodFoodFoodFoodFoodFood




 
FoodFoodFoodFoodFoodFoodFoodFoodFoodFoodFoodFoodFoodFoodFoodFoodFood