Pian sua tulee vastaan joku joka kaiken tajuu

Tässäpä taas jäsenneltyä juttua ku halolla piähän lyödyltä.

Olen hieman päässyt murheistani tulevan suhteen. Ei sillä oikeastaan ole väliä minne päädyn. Jokainen kohtaamani ihminen vaikuttaa miun elämään jollain tavalla, vaikken sitä tajuaisikaan. Kaikki pienet sanat, teot ja valinnat suuntaa elämää jollekin tielle. Kuinka oikea se on, en tiedä, onko se sellainen kuin suunnittelen, tuskin.
Harmistun, jos kadotan vitosen matkalla baariin, mutta joku voi löytää sen ja päästä bussilla kotiin. Tai ehkä sen löytäjä tulee samaisessa baarissa tarjoamaan drinksun, ja saan omani takaisin. Se voi myös vettyä lätäkössä ja unohtua sille tielleen.

Olen monesti koettanut olla miettimättä tällaisia asioita. Onhan elo paljon hauskempaa kun voi heittäytyä hetkeen eikä vaivata päätä kaikenmaailman joutavuuksilla. Aina päädyn kuitenkin takaisin ajatusteni äärelle.
Ihmisillä on kummallinen tarve etsiä syitä ja uskoa johonkin suurempaan. Tuntea olevansa merkityksellinen. Hassua, miksei itselleen riitä sellaisena kuin on. Jos riittäisi, mihin enää voisi pyrkiä?

Omat tunteet ei oo kellekään muulle tosia (tää taitaa olla biisistä). Sisäistin vasta jokin aika sitten, että joka ikinen yksittäinen ihminen näkee maailman eri tavalla omasta perspektiivistään. Ei ole olemassa normaalia tai epänormaalia. Muut ihmiset eivät olet vain suuri massa, johon pitäisi mukautua. Aloin ymmärtää, että esimerkiksi menestyvä lääkäri, julkisuuden henkilö tai vaikkapa miuta hoitanut psykologi on samalla tavalla tavallinen ihminen kuin miekin. Masennuin, sillä rinnastin omaa maailmankuvaani heidän tapaansa nähdä asioita. Ei kukaan olekaan upea yli-ihminen, joka tietäisi kaikesta kaiken ja osaisi auttaa. Näen kuitenkin heidät vain ulkopuolelta, joten en voi olettaa mitään heidän sisäisestä maailmastaan.

Toisinaan turhauttaa, etten kerta kaikkiaan pysty kuvittelemaan itseäni muiden asemaan, sillä kaikki yksilölliset muistot, kokemukset ja tunteet puuttuvat. Intuitiivisena ja herkkänä luulin ymmärtäväni ihmisiä, mutta olenkin vasta ottamassa ensiaskelia.
Miuta hämmentää ihmiset, joiden kanssa tuntuu selvä yhteys. Sanaton viestintä käy hyvin yks yhteen. Tapahtuu näiden ihmisten kanssa mitä tahansa, en usko että he voivat kadota elämästä kokonaan. Sitten on niitä, joita ei vain ymmärrä, vaikka pölpöttäisi päivät läpeensä yhdessä.

Ja taas voisin jatkaa loputtomiin, mutta ehkä sitten ensi kerralla, muuten miun ajatusmaailman sanoiksi pukeminen menee niin utopistiseksi että harva sen tavoittaa.

XD That's the spirit!

I can't create anything beautiful

Asioita, jotka tuoksuu hyvälle:

-kahvi
-kissat
-hiukset
-vohveli
-pienet lapset
-uuden kirjan sivut
-ilma sateen jälkeen
-..tai pakkasella
-..tai aamulla
-koivu
-joulu
-pulla♥
-..mummola
-maaseutu
-bensiini
-savu
-hampurilaisen sämpylä
-vanilja

Yksinasumisen huono puoli:
kukaan ei huomaa, jos et tule kotiin.

Look into my eyes, it's where my demons hide (Lissää avautumista)

Oletko lyönyt ketään? Tuntuiko se hyvältä? Olisitko halunnut jatkaa? Kyllä, kyllä ja kyllä. Kuinka moni oikeasti hakkaa ihmisiä, vaikka olisikin sellainen olo?

Jos olisin mies, toimintaani ei ehkä kritisoitaisi niin pahasti. Väkivaltahan ei koskaan ole ratkaisu. Se vain tuo niin hemmetin hyvän fiiliksen. Olen ollut onnekas, eikä kukaan ole (vielä) pahoinpidellyt miuta. En todellakaan tiedä miltä tuntuu tulla lyödyksi. Vihaisena miun on hyvin vaikea kontrolloida itseäni. Olen kuulemma pelottava. En halua olla sitä. Se on oikeasti kuin peto vapautuisi sisältä. Miksei kukaan koskaan halua tapella, miksi joku aina estää miut? En osaa puolustaa itseäni millään muulla tavalla kuin nyrkkiä kohottamalla.

Pahinta on se, ettei miulle tule minkäänlaista huonoa omaatuntoa. En selittäisi koko asiasta, ellei kukaan olisi kauhistellut käytöstäni. Mie olen pahoillani, ainakin näennäisesti. Yritän oikeasti olla ja yritän lopettaa. Jos miut päästää pidemmälle, en voi vastata seurauksista.

Aggressiivisen puolen miusta on onneksi nähnyt vasta harva. Haluaako joku masokisti koettaa auttaa tän kanssa? Normaalisti olen rauhallinen enkä ärsyynny helposti. Miut nähdessään ei tarvitse puikkia pakoon, en ole edes kovin voimakas. Kuulostaako tää stoori liian liioitellulta, vai onko väkivaltaisuuteen taipuvaisuus oikeasti vakavaa? Olisin kiitollinen jaetuista ajatuksista ja kokemuksista.

Mää

Sain ihanat lakanat tädiltä <3

Otin reijän naamaan.

...

Hankin uuden puhelimen.

Päätin että on sopiva aika aloittaa joulunvietto.

Rage

Se tunne kun löytää ihanan ihmisen ja tajuaa että se on kiinnostunu miehistä. Jumav*tunlauta.

Krapulaista jorinaa

Mie onnistuin eile hajottaa puhelimen näytön sillee et se on nyt iha violetti. Oli ihan mukava ilta, vaikkei alkomahooli piristäny mieltä melkee ollenkaa. Tosi lagisen päivän päätteeksi päätin purkaa ajatuksia. Arvostan tosi paljon sitä ku jaksat lukee miun juttuja.
Kaikki tuntuu taas niin turhalta. Ihmisten kanssa haluaisi puhua asioista ihan kunnolla, mutta harvoin kukaan viitsii. Miksen voinut syntyä tyhjäpäiseksi tampioksi kelle riittää asiat just niin kun ne on?
Odotan huimaa suosiota ja kannanottoja mielipiteilleni.

Tuntuuko oikeasti kenestäkään elämä helpolta ja selkeältä? Epäilen vahvasti. Mie oon aina koettanut mukautua muiden toiveisiin ja vääränmalliseen muottiin. Tiesin mitä psykiatrit miun testeiltä odotti ja koetin välttää kaikkea synkkää tai normaalista poikkeavaa, vaikka se olisikin ollut oikea ajatukseni. En voinut saada diagnoosia masennuksesta, sillä se olisi ollut liian vaikeaa perheelleni. En ymmärrä mitä miun hyödytti pyristellä yksinään, se oli pelkästään turhauttavaa.
Olin sitä paitsi vastuussa äidistäni ja hänen vakavasta masennuksestaan. Mukava sairaus meillä suvussa. Vannoin itselleni, etten joudu samanlaiseen tilaan.

Salasin kaiken ulkopuolisilta, selvähän se oli. Kieltäydyin kavereiden kutsuista jotta voisin käydä koulun jälkeen osastolla äidin luona. Se ei tuntunut mitenkään erilaiselta kuin muidenkaan lasten elämä. Mie oon ollut suurimman osan lyhyestä ajastani täällä jotenkin tekemisissä psykologien ja sen kaltaisen ympäristön kanssa (olipas epämääräisesti sanottu). Uskon että niin on moni muukin, mutta se ei tule puheeksi.
Se toi turvaa miulle. Tutut ihmiset ja aina yhtä kilttejä. Vanhempien ero oli pelkkä helpotus riitaisalle perheellemme, vaikka sen takia jouduinkin tutkimuksiin. Oireilin vahvasti kuulemalla ja näkemällä asioita mitä muut eivät. Se oli  pelottavaa. Kuolema oli koko ajan läsnä harhoissani. Äitini kuitenkin jaksoi onneksi pitää miusta huolta ja pistää miut hoitoon. Pelkään vielä nykyäänkin, että sama ongelma palaisi. Tarkistan välillä varmuuden vuoksi, ettei asunnossani ole ketään ylimääräisiä.

Koetin nuorempana pysyä mahdollisimman näkymättömänä ja sopuisana ikäisteni keskuudessa. Kavereiden pilkalle en osannut kuin nauraa vaivaantuneesti. Torjuin ystäväni, koska hän oli kiusattu. Tuntui kuin koko maailma olisi kaatunut päälle, jos jonkun huomio olisikin kiinnittynyt minuun. Pelkäsin kulkea missään, pelkäsin tehdä mitään, pelkäsin puhua mitään. Olin ahdistuksen ympäröimä.

En nykyäänkään pysty olemaan painostavissa tilanteissa. Muutaman kerran miuta on alkanut ahdistaa koulussa ja halusin vain juosta pois, mutta pidin sitkeästi roolia yllä.
Joillekin "tavallinen" elämä ja oleminen on aivan itsestäänselvää, joillekin sen saavuttaminen on ollut todellinen taistelu. Sain olla oma itseni joissakin ihme ryhmissä, johon miuta tungettiin. Kävin viikoittain piirtämässä ja selvittämässä mikä piirrokseni syvempi merkitys oli, tai valokuvaamassa tunteitani.

Hiljattain olen onnistunut käymään läpi vaikeita asioita. Olin kerran diagnosoitu sellaiseksi, etten pystynyt tuottamaan ja ilmentämään vihaa lainkaan. Ei ole onneksi sellaista ongelmaa enää. Mie en ole sama ihminen kuin silloin, olen palannut sellaiseksi kuin aivan pienenä lapsena olin (heh). Uteliaaksi innostuvaksi ailahtelijaksi. Tuntuu niin hyvältä tuntea ja näyttää kaikkia tunteita mitä onkaan olemassa. Jos miuta kiukuttaa niin ärjyn kyllä, jos olen iloinen niin naama punaisena hörötän kaikelle (lol). Muiden mielipiteet toki vaikuttavat, mutta en ole jatkuvasti jännittynyt kuten aiemmin. Niitä tunteita tosiaan on patoutunut niin paljon että tunteilen monen vuodenkin edestä. :D

Tästä tuli nyt tällainen "kun minä olin nuori" -tarina, vaikka pintaraapaisu olikin. Suon itselleni oikeuden olla edes hivenen ylpeä siitä, että olen iha perus muikkeli. Tapahtumien takia kiinnostuin opiskelemaan psykologiaa, jottai ymmärtäisin paremmin itseäni ja esimerkiksi äitini käytöstä. Haluaisin myös auttaa muita vastaavien asioiden parissa kamppailevia ihmisiä. Omista kokemuksista saan viisautta moiseen!

Tän hetkistä lukemistoa

Jos siulla tai kellään tutulla tai tuntemattomallakin on jotain huolia, niin miun kanssa voi tulla juttelemaan tai viestitellä tai mitä vaan (käytinpä paljon tai:ta). Tarvitsen harjoitusta psykologin uralleni. ;) Kannattaa avata suunsa ja puhua rohkeasti, se oikeasti helpottaa pienissäkin asioissa. Kunhan muistaa ettei ole yksin sen ongelman kanssa. Rohkeutta ja voimia vahvistumiseen! ❤

Ei kukaa haastanu mut miul on tylsää

Muitten blogeissa on ollu tämmönen ja mie aattelin kirjotella vaa omaksi huviksi ku tänää on sellane fiilis ettei oikee uni tuu.


5 haavetta

1. Olla vapaaehtoistyöntekijänä jossai kehitysmaassa näkemässä "oikeeta elämää"
2. Valmistuu lasten psykologiks
3. Työskennellä esim Lontoossa baarimikkona
4. Mennä naimisiin jonku ihanan naisen kanssa ja kasvattaa pari muksua ihan vaan kaikkien epäilijöiden kiusaks (jonkun lapseni nimen pitää olla Elias)

 5.Saaha elämäntyyli terveellisemmäks ja nauttii siitä

10 asiaa menneisyydestä

1. Kuuntelin vaa iskelmää joskus esimurrosikäsenä
2. Oon käyny kolme kertaa Maata Näkyvissä -festareilla (ja meen aina uuestaan!)
3. Yläasteella ja sitä ennen pelkäsin sosiaalisia tilanteita ja kärsin muuteki mielenterveysongelmista
4. Kaikilla muilla lapsilla oli Babyborn nuket ja miulla vaan ihan tavalline
5. Inhosin kesäkurpitsaa (nykyää rakastan)
6. Piirsin ja valokuvasin tosi paljon
7. Piettiin ala-asteella omii kerhoja esim kaverin autotallissa
8. Opin laskemaan 4-vuotiaana ja miulla oli 10 matikassa (not anymore)
9. Oon pelannu Bakugan pelin läpi pleikalla (jes!!)
10. Tein kans tosi paljon videoita esim esitin pehmoleluilla jotai :D

20 tosiasiaa nykyhetkestä, tai ilmeisesti random asioita miusta

1. Miul on maailman parhaimmat ystävät ja perhe (toki suhteellista tämä)
2. Kyllästyn helposti ja kaipaan muutoksia
3. Oon muutenkin aika tuuliviiri
4. Käyn töissä koulun ohella
5. Tahtoisin koko ajan vastustaa yhteiskuntaa vaikka tiedän olevani naiivi
6. Miun lempikirja on Pikku Prinssi
7. Miun kaverin Lintsiltä miulle voittama nalle on söpöin
8. En tuomitse ihmisiä helpolla
9. Pokémon ja My Little Pony on parhaita (ja opettavaisia)
10. Miulla ei oo silmää muodille ja pukeudun vähä mite sattuu
11. Rakastan kilpailla (jos ei tarvii nähä liikaa vaivaa ja voin voittaa)
12. Huumori (ja viina) auttaa kaikkeen
13. Tykkään riidellä ja testata ihmisiä (mikä ei aina oo hyvä..)
14. Lämpenen hitaasti uusille tuttavuuksille
15. En syö lihaa tai kanaa (kanahan ei ole lihaa)
16. Heittäydyn välillä lapselliseks
17. Rakastan näyttelemistä ja esiintymistä, jos olen varma itsestäni
18. Miulla on navan alla syntymämerkki :D
19. Huolehdin mieluummin muista kuin annan kenenkään huolehtia miusta
20. Aloitan aina lukemaan kaikkia psykologisia kirjoja mutta ne jää kesken
(21. Tykkään katsella elämää vähän värikkäämmistä näkökulmista kuin mitä se onkaan)
(22. Pidän todella paljon itsestäni puhumisesta siksi näitäkin ois voinu tulla loputtomiin)

Vesiselvä juu XD


Tässä on eräs miun vuosien takainen dramaattisen kohtalokas mestariteos :D:D

xx