Aika pinnallista

Kaikkihan tietävät meitä ihmisiä olevan niin pieniä ja suuria, mustia ja valkoisia kuin hentoja ja vahvoja. Mutta eivät ominaisuudet siihen lopu! On säyseän harmaita, räiskyvän kirkkaita, jopa läpinäkyviä ihmisiä. Joillakin ääriviivat ovat vahvat, toisilla häilyväiset. Toiset ovat teräksisen kovia, ehkä piikikkäitäkin, toiset kimmoisia ja pehmoisia.
Minulla on kiiltävä peilipinta. Väkijoukossa erotun paremmin kuin läpinäkyvät, mutta aiheutan toisinaan hämmennystä. Olen usein pidetty, sillä ihmiset myhäilevät tyytyväisinä kohdatessaan omat hyvät puolensa. Minusta muistetaan aina erilaisia piirteitä. Itseinhossaan ihmiset nyrpistelevät ja tiuskivat minulle. Parasta on, kun minut pyyhkii oikein puhtaaksi jotta saa ihailla itseään tuntikausia. Jotkut pelästyvät ja karttavat katsomasta minua. Minut on usein isketty säpäleiksi. Siten en miellytä ketään! Uudelleenliimattuna olen vähän säröinen. Tuttavapiirini vaihtuu sitä mukaa, kun ihmiset kyllästyvät samanmieliseen seuraan, tai eivät kestä omaa vääristynyttä kuvajaistaan. Kun minun kanssani jää tekemisiin pidemmäksi aikaa, heijastukseni tosiaan alkaa muuttua. Siitä tulee jotakin sinulle vierasta. Älä pelkää, et itse ala näyttää erilaiselta, se on vain kulumaa.

Millainen on sinun pintasi?

Liibalaaba-kafka-oksennus

Mitä yritän kertoa
Pienillä kuiskauksilla

Osaan jo liiankin
Taidokkaasti kiertää

Minusta on tullut
Valhe.


Hermoradat lienevät poikki
Akselilla aivot-lihakset

Lasin rikkovaa kirkunaa
Ylilangoitettu marionetti

Tervaa tihkuvat arvet
Verihyytymä.

Ymmärsin

Että tämä elämä ei tee miuta onnelliseks. On vapauttavaa keskittyä helpompiin tavoitteisiin.

Onnenonkijoille

Mie tässä väsyneenä pohdiskelin erästä ohjetta parempaan elämään. Että pitäisi siivota negatiiviset ihmiset elämästä tai joiden seurassa ei ole hyvä olla. Sitten peilasin tätä ohjeistusta omaan arvomaailmaani. Kyllä, se on tervettä itsesuojelua jos älähtää kun joku puolituttu haukkuu lyttyyn tai levittää valheellisia juoruja. Ihmiset voivat myös muuttua, jolloin kasvetaan erilleen esimerkiksi lapsuudenystävästä. Kuitenkin ennen tällaista äkillistä dumppaamista pitäisi punnita ihmissuhteen hyviä ja huonoja puolia. Esimerkiksi ystävä tai kumppani saattaa voida pahoin tai olla stressaantunut ja käyttäytyä siksi "negatiivisesti". Asioista ja tunteista saa myös puhua. Jonkin ärsyttävän tavan tai oman epämukavuuden tunteen voi tuoda esille. Ihmiset osaavat vähän mukautua myös toisten tarpeisiin. Miulla on periaate, että jos "päätän" olla ystävä tai kumppani jollekulle, en vain heitä heitä menemään kuin tavaraa. Ei kaikki ole aina niin mustavalkoista. Vaikka kuinka nykyään korostetaan itsenäisyyttä ja itseään varten elämistä, ei tarvitsisi ryhtyä itsekkääksi. Olisihan se helppoa olla vain hauskojen ja hyväntuulisten ihmisten kanssa. Vähän kuin ostaisi kotiin kasapäin koriste-esineitä mutta ei mitään käytännöllistä. (Vertasin juuri ihmissuhteita materiaan vaikka väitin ettei ne sitä ole. Heh.) No uskokoot ihmiset mitä lystäävät, toivotan heille onnea onnen ja terveiden ihmissuhteiden tavoitteluun, mie aion vastedeskin "nauttia" haasteista.

Kukkuu

Heh unohdin että laitoin uuen bannerin mikä oli vähän epäonnistunu mutta olkoon kunnes keksin jotain muuta! :D 

Miulla on menossa toinen viikko ilman alkoholia ja toinen päivä ilman tupakkaa. Syystä että miulla on uus lääke ja vaikka noita ei täysin kielletä yritän parhaani että se vaikuttaisi. Lääkäri totesi jotain sellaista kuin sosiaalisten tilanteiden ahdistuneisuushäiriö. No se riitti miulle, oli tosi helpottavaa ajatella että ei koko ajan jännittäisi tai miettisi tai ahdistaisi. Saatan olla enemmän omissa oloissani nyt. Miun hyvä ystävä on ollut usein yötä ku nukkuminen on vaikeaa. Oon edelleen kiinnostunut maailmanmenosta ja ihmisten kuulumisista, mutta suon itselleni lepoa. Päässä on niin paljon kaikkia omia juttuja etten kykene olemaan muiden tukena tai tilanteeseen keskittyneenä yhtä hyvin kuin ennen. Tää on kuitenkin vain ohimenevää. Mie löydän sen pirskahtelevan kujeilijan joka työntää nokkansa joka paikkaan vielä jostakin täältä epävarmuuden ja uupumuksen alta. 

Heippa ja ihanaa sateentuoksuista syksynalkua <3 

Tiiättehän ihan tavalliset tilanteet missä vaikka pitäisi jutella puolitutuille tai mitä nyt hyvänsä. En hirveästi ole pitänyt vääränä sitä tapaa miten toimin tilanteissa. Ajattelen, että hän joku ei kuitekaa oo kiinnostunu juttelemaan tai tutustumaan miuhun joten koetan vältellä sitä. Samalla kuitenkin yritän tehdä vaikutusta. Tajusin että mitä jos ihmiset ymmärtää sen väärin? Että miuta ei kiinnostaisi tai olisin liian ylpeä tms. Tai jos muutkin ajattelee tällä tavalla eikä olekaan ilkeitä ja inhottavia. Mutta kuinka lähteä muuttamaan tällaista perusoletusta? No olkoon ei kukaan tajua kuitenkaan. :(

Mitä jos
Emme välittäisi
Toisistamme
Sanat tulvivat
Tyhjyyttä

Kuka muka
Tuntee oikeasti
Toisen
Huudamme apua
Ymmärrystä
Päällekäin

Mistä muistaisitkaan
Syntymäpäiväni
Kuinka tapasimme
Mikä on
Koirani nimi

Tässä maailmassa
Tuntuu olevan
Nykyään
Niin paljon
Tärkeämpiä
Asioita

Pää hajoo

Hohhoijaa.... ulkopuolelta on varmaan vaikea uskoa, mutta kohta mie taas alan rähistä jolleki. :D Toivon vaa etten vahingossa väärälle ihmiselle. Tää on niin nähty juttu. Miusta tuntuu et yritän turhaan tehä jotain kivaa tms ku en vaan osaa. Pitäis kai rentoutua tai jotain. Naurattaakin vähän, kun oon "paljastanu" nii paljo mut muiden ihmisten mittapuulla en oo kertonu viel mitään. Täs alkaa tulla paniikki. Miehä se on joka yrittää koko ajan ja liikaa mut. Onpahan kovempi pettymys sitten. En kykene elämään näin tasaisesti, alkaa pelottaa. Miksen saa hajottaa paikkoja, ottaa turpaani ja huutaa? Olen niin vastenmielinen. Jos joku muu kertois miten paljon kamppailee itsensä kanssa pitäisin sitä varmaan huvittavana.

http://www.downwardspiralintothevortex.com/2012/05/quiet-borderline-borderline-waif.html?m=1

Ehkä toivon tälle olevan jokin syy? (hyvä suomi)

Mitä sinä tahdot minusta?
Minä huudan ja peitän korvani etten kuulisi vastausta

... Vain ulkoisia elonmerkkejä

Päästin itseni taas luisumaan siihen tilaan jossa ei kulje ajatus. Pääni on hattaraa. Elän liian syvällä ajatuksissani ja tarttumapinta reaalimaailmasta on ... sitä ei ole. Kun minulle puhutaan aivoni eivät muodosta ajatusketjua. Mieltäni ei valtaa mielipiteet, muistot, ymmärrettävät sanat. Prosessoin kevyttä keskustelua kuten: taas sataa, hyvää kahvia, kissa. Ei minkäänlaista kipinää tai kiinnostusta ihmisiin. Huhuu, missä olen? Tässä mutta jossain muualla. Nauru, hälinä ja liike suodattuvat aistieni läpi kuin kalmeassa vedessä kelluen. Minkäänlainen tunnereaktio ei herää. Tuijotan kaiken lävitse tavoittamatta mitään. Olisinko edes olemassa, ellen rekisteriin kirjattuna? Palo sisälläni on vaiennut. Toistelen syväänpiirrettyä kaavaa. "Hei" "hyvä" "aijaa" "mm". Kuinka kauan jälleen vaeltelen aaveena?

Mikä naisissa (tytöissä) viehättää

Huom: Kaikki naiset ovat samanlaisia. Ja täydellisiä. Miehissä ei ole mitään näistä ominaisuuksista. Jotkin asiat ovat täysin sukupuolisidonnaisia. Olen kiinnostunut vain seksistä ja naisvartalosta. Miehissä ei myöskään voi olla mitään hyvää. Todellisuus ja karu arki ovat täysin läsnä tässä jutussa.


-Eka asia mikä varmaan tulee mieleen, on se söpöys!!! Kypsemmät naiset tietenkin on vain upeita.
-Pehmeys. Iho on kuin samettia ja kosketukseen sulaa!
-Tuoksu. Tytöt tuoksuu aina hyvältä. AINA >:(
-Hentous. Tähän liittyy sekin, miten tytöt aina leijailee joka paikkaan kun pojat vaan rymisee ja kolisee.
-Herkkyys
-HALAUKSET! <3 tissit
-Äidillisyys
-Tulinen temperamentti mut myös rauhallisuus (wat)
-Naisen kanssa kykenee nukkumaan vierekkäin. Hän ei vie yli puolta sängystä eikä oo niin painava että alle rusentuu eikä pysty siirtämään!! :'(
-Heleä ja korkea ääni
-Omistaa muitakin kuin sotapelejä ja räiskintäleffoja
-Yllätys, kuinka kaunis tyttö on ilmankin meikkiä :O
-Niiden kanssa voi puhua kaikesta vaikka seuraukset voi olla kohtalokkaita
-Voi juoda erikoisia drinkkejä ilman että se on homoa
-Voi juoda kaljaa ilman että se on lesboa?
-Pehmoiset hiukset, joita voi pyöritellä ja letitellä
-Naiset on yleensä varautuneita kaikkeen! Ja voi lainata niitä ihanimpia vaatteita
-Nainen ymmärtää, jos tahdon vain syödä suklaata ja juoda viiniä


Huh, ei siinä ollut vielä mitään! :D Tulee niin monia asioita mieleen, että ehkä täydennän myöhemmin. Rakastan naisia. Ottakaa netistä varastettuja kuvia:

xx

Eräs lukuisista vaivoistani

Yötä kaikille, tulipa taas mieleen juttu josta voisin jakaa ajatukseni! Tää on vaikuttanut miun itsetuntoon aikalailla ja tuonut jopa painajaisia joskus. Sanooko teille alopecia mitään? Suomeksi siis pälvikalju ja ai että kun tuo sana tuntuu inhottavalta. Joku ehkä ajattelisi, että onpa nolo juttu, miksi edes puhua siitä. Koska en tiedä mistä se tuli ja miksi, päätti vain pilata elämääni vähän lisää vuosia takaperin. Aluksihan miulla oli se tosi raju. Hiuksia lähti paljon ja päälaki oli täynnä kaljuja läikkiä. Ja ne oli isoja. Muistan miten miuta itketti ja raivostutti. Yritin peittää sen parhaani mukaan oudolla jakauksella, pinneillä, pannoilla, ponnarilla. Joskus pystyi pitämään vain tiettyä kampausta jutun salaamiseksi. Kukaan ei saanut koskettaa miun päätä tai hiuksia tai säikähdin ja ärähdin samantien jotain. Mikä teki miusta ehkä vähän enemmän kummallisen.
Mut olin mie silti onnekas. Miulta ois voinu tippua kaikki hiukset ja jopa ripset. Tai lääke ei ois auttanut hiuksia kasvamaan takaisin. Nykyään se tuntuu jo aika normaalilta ja suurin osa kavereista tietää, että miulla on päässä hiuksettomia kohtia. Tuntui tosi vastenmieliseltä koskea niitä alkuaikoina, mutta onneksi ihmiset ei ole kauhistelleet asiaa. Hassua miten moneen vuoteen miulla ei ole ollut täysin hiuksellista päätä! Kohdat vain aina vaihtuu. Heh. Annan ihmisten koskea miun hiuksia jo vapaasti. Vaikka läikät näkyisikin sen takia. Olen tietoinen niiden sijainnista ja pyrin yhä pitämään ne piilossa, vaikken asialle mahda mitään, ei ne kauniilta näytä. Ehkä tää sairaus on yksi syy sille, miksei hiusten leikkuu tuntunut pahalta. Ne miun pitkät ja paksut kutrit oli tavallaan turmeltuneet jo. Välillä miuta surettaa tää juttu. Miksei miulla voi olla normaalit hiukset ja pää? Vannon, että jos jokin päivä huomaan, ettei miun päässä ole yhtään kaljua, että on edes pikkuinen sänki tai jotain niin itken onnesta!!! Oikeasti.

Heh, oon tässä kipeänä kotosalla niin on helppo kirjoitella täällä. Ajattelin viime yönä vielä joskus tehdä sellainen taidenurkkauksen miun kotiin. Missä voisin juoda kahvia tahi viiniä, kirjoitella, piirtää tai maalata sun muuta. Voisi ostaa telineen ja vesiväritkin (niillä saa kivaa jälkeä) kenties. En tiedä jääkö haaveeksi vai jaksanko toteuttaa. Oon melkein jättänyt miun luovan puolen unohduksiin. Katsotaas, löytyisikö mielen sopukoista aineksia pieneen "runon" pätkään.



Minun pitäisi kirjoittaa verelläni
Haavojen koristamista
käsivarsistani päätellen
Suonissani virtaa kuitenkin
kevyen täyteläinen punaviini
Pinot Noirista valmistettu

Olen kotona nyt
Sateen lyödessä raivoisasti
kaksilasisiin ikkunoihini
Avuton helinä
muistuttaa kuinka hyvä
onkaan täällä sisällä
Pelkojeni keskellä
turvassa

Oi raikas syystuulen henkäys
Kerää pois ilakoiva nauru
Sieluni janoaa jo syistä synkkyyttä
Sitä katkeransuloista epätietoisuutta
nousevasta auringosta
Tahdon nostaa suupieliäni
vasta ensi keväänä

Pimeydestä minä elän

"Tää on siun biisi"

Niin se juttu mistä ajattelin aiemmin kirjoittaa. En tiiä ketä kiinnostaa, mutta miulle tää on tosi tärkeää. Eikä se haittaa vaikka ette ymmärtäisi. Eräänä pienessä humalassa vietettynä yönä miun ystävä opetti miuta laulamaan. En ois osannu ikinä arvata, että niin sosiaalisella ja puheliaalla ihmisellä olisi voinut olla joskus samanlainen ongelma kuin miulla. Kuunneltiin siinä ihan tavallisesti Disney biisejä ja ystäväni lauleskeli niiden mukana. Mie tietysti vain hymyilin ja kuuntelin. Kun päästiin Frozenin Let it go -biisiin, ystävä kehoitti, että laula siekin! Miulla meni ihan luu kurkkuun ja iski paniikki. En koskaan ikinä voisi tosissani laulaa toisten kuullen. Karaokekin on hauskaa niin kauan, kun sen ottaa huumorilla. Ja se biisi koskettaa niin paljon miuta, etten voisi laulaa sitä vaan joten kuten. Siinä sitten harjoiteltiin vähän kerrassaan yhdessä. Ensimmäisiä säkeitä en pystynyt laulamaan, koska aloittamisen vaikeus. Hän kertoi omasta biisistään ja pikku hiljaa aloin luottaa, että kyllä hän laulaisi koko kappaleen yhdessä kanssani eikä alkaisi nauraa kun lallattelisinkin yksin. No itkuhan siinä tuli. Olen tosi kiitollinen ystävälleni. Ja laulamisesta tuli tosi hyvä mieli! On ihanaa uskaltaa käyttää ääntään, vaikka menisikin nuotin vierestä. Aion yrittää saada saman rohkeuden heräämään muulloinkin. :) Linkitin tämän kappaleen tänne blogiin joskus aiemmin, mutta en muista, avasinko sitä mitenkään. Se koskettaa miuta siksi niin paljon, koska sain Frozenista kylmiä väreitä. Elsa on kuin ilmetty mie. Ihan oikeasti. Ja miusta ihmisten olisi tärkeää tietää se ja tuntea se yhtä vahvasti kuin mie tunnen. Se vain merkitsee niin paljon. Tiedän miltä tuntuu salailla ja hillitä itseään lähes koko elämän ajan. Pitämään hyvän tytön roolia yllä. Onko teillä jotain hahmoa, joka muistuttaa itseänne? Tai jotakin "omaa biisiä"?

Tässä vielä video (ja kuvaspämmi) muistin virkistykseksi:

Rakastan Elsaa ❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤

Hei

Miulla on mennyt aika hyvin viime aikoina. Tulin vaihteeksi käymään pohjalla. Tuntuu hölmöltä jauhaa samoista asioista täällä. Ruoka ei maistu, hengittäminen on vaikeaa, en kykene siivoamaan tai mihinkään muuhunkaan järjelliseen toimintaan. Oon ollu tyhmä ja antanut taas kaikkeni ihmissuhteille ja auttanut parhaani mukaan. Miten uudet kaverit ymmärtää, etten yhtäkkiä jaksakaan? Miten kukaan muukaan? Kuulostaa katkeralta (sitä olenkin), mutta miksei kukaan hoivaa miuta kuten mie hoidin äitiä monta vuotta? En osaa vaatia huolenpitoa koska pelkään että ihmiset hylkää ja väsyy.  Ei teidän tarvitse lukea näitä miun juttuja.. Kyllä ystävät on paljon jo auttanutkin. Miksi olen itse aina tekemässä kaikkea, vaikka tarvitsisin apua? Eikä kaikilla edes ole läheisiä, täytyy olla kiitollinen. Mie vaan... Tahtoisin että joku kävisi miun kanssa ruokakaupassa. Että uskaltaisin puhua myyjälle enkä ahdistuisi ja pelkäisi. Tai että ehkä joku harjoittelisi miun kanssa soittamaan puheluja. Tai tulisi viemään miut pihalle, kun ihmiset tuntuu uhkaavilta. Ehkä vähän lakaisisi lattiaa. Näyttäisi ettei elämä ole niin helvetin vaikeaa. Olisi tukena. Olisi vain tässä. Valitsin elää omillani, ja täytyyhän aikuisen pärjätä yksin. Mutta kun rohkaisen itseäni, ja tsemppaan että pystyn kyllä, pelko on silti voimakkaampi. Antakaa anteeksi tai jotain. Ei ne ole tekosyitä jos en pysty näkemään teitä tai tekemään jotain. Ja kun olen liian ylpeä puhumaan tällaisesta. Pelkään että miun avuttomuudelle nauretaan. Niin tällaista täällä vain. Enköhän saa kerätyksi voimia jotta pääsen leffaan illalla.

Tavanomaista ajatusten pyörittelyä

Moi kaikille. Nyt kun riparijutut sun muut hulinat on paketissa voisin vähän kirjoittaa.

Olen vähän hukassa asian kanssa joka on iso osa miuta. Siis tän homouden. Luulin olevani ihan sinut sen kanssa mut en tiedä. Lähinnä se tuntuu vaan tavalliselta ja siksi onkin outoa varoa puheitaan tai kohdata kummastuneita katseita. Toisaalta aloin miettiä että jos tykkäänkin miehistä ja vaan kuvittelen. Olihan seurustelu pojan kanssa ihan kivaa sellasta helppoa ja mukavaa. Ehkä elän sellaisessa valheessa että suuremmat tunteet on kohdistuneet naisolioihin. Aivan niin, jos hommaan jonkun miehen kaikki on tyytyväisiä. Sitä olisi helppo "esitellä". Oon kuitenkin tosi pettynyt aina kun ajattelen näin. Tuntuu että pitäisi niin sanotusti tyytyä johonkin. Ei sillä olen aidosti pitänyt niistä ihmisistä keiden kanssa olen ollut. Miksei tää vois olla normaalia ja helppoa... Kyllä miekin tahtoisin tulevaisuudessa kiertää kaikki kissanristiäiset ja kasvattaa muksuja omakotitalossa puolison kanssa.

Onko kaikki muut tällaiset naiset sellaisia jotka ei tahdo lapsia tai joille muuten vain on niin luontaista? Niin ja en tahdo tehdä tästä numeroa enää. Ennen tuntui hienolta kehuskella että tykkää tytöistä. Ehkä olin tyhmänylpeä, ihmisten suhtautumiseen se tieto vaikuttaa kuitenkin. Joidenkin siis. En mielelläni enää oikeastaan kerro sitä tuntemattomille. Tahtoisin niin kovasti puhua äidille tytöistä joista olen kiinnostunut. En vaan pysty. Enkä isälle varsinkaan. Mie tiiän miten paljon hän toivoo miulle hyvää miestä ja perhettä. Toisaalta olen tosi pahoillani siitä mitä olen. Toisaalta miuta surettaa miksei ihmiset voi arvostella miuta itseni puolesta eikä jonkin ominaisuuden.

Nyt loppui ajatus... Jatkan ehkä joskus

En tiedä mikä on vaikeempaa se että muistaa vai se että jotain unohtaa

Halojaa

Ihan ekaksi tällainen oivallus: töykeät ihmiset on sata kertaa miellyttävämpiä kuin ne jotka esittää ystävällistä.

Mie tulin eilen kotiin riparilta. Oli taas ihan mahtava leiri. Jouduin ylittämään omia rajoja. Vaikka välillä oli ikävä kotiin oli tosi hyvä fiilis. Tutustuin ihaniin ihmisiin. Tunsin onnistuvani työssäni. Mutta en ole enää 15-vuotias ja koko ajan ajaudun kauemmaksi. Ei itkettänyt lähteä, olin vain onnellinen uusista upeista muistoista. Voin laittaa tänne kuvia kunhan saan niitä jostain. Koetan taas sopeutua tavalliseen elämään. Otin aikoinani tavoitteeksi tulla yhtä ihanaksi isoseksi kuin omani oli. Niin.

En viikkoon ehtinyt ajatella sen syvemmin asioita. Pari kertaa meinasin romahtaa mutta kokosin itseni. Nyt voin jatkaa Piisamirottailua. Ihmisten kanssa on yllättävän vaikeaa tulla läheisiksi. Alan helposti käyttäytyä samalla tavalla kuin joku toinen jonka seurassa olen. Tahtoisin kovasti puhua omista ajatuksistani mutta alan änkyttää eikä se yhtäkkiä tunnukaan olennaiselta. Ehkä vielä joskus, muutenkin kuin humalassa.
Päihteistä puheen ollen ei ollut ollenkaan tuskaista olla erossa tupakasta. Kaipaan kuitenkin sitä tapaa, joten en aio luopua polttelusta kokonaan.

Heippa palaan taas asiaan, t. kuulemma vähän höperö :D

On parempi jos
Ihmiset eivät välitä
Eivät huomaa
Unohtavat
Silloin en ole heitä
Satuttanut

Älkää huolestuko
Jos en osallistu
Se ei ole
Välinpitämättömyyttä

Ulkopuolinen?
Ei
Minun on hyvä näin
Olen tottunut
Seuraamaan

Minulla on
Ajatukseni
Hymy
Jolla kerron
Sen olevan ok

Puhumaan
En suostu
Kuin humaltuneena
Silloin voisit kuulla
Minut

Mongerrusta jolla on merkitys
Aidompaa mitä koskaan
Päivänvalossa

Mutta eiväthän
He kuuntele

Tiedotus: vihaan kaikkia

Tai no en muutamia ihmisiä. Henkilökohtaisesti en vihaa ketään vaan yleisesti kaikkia ihmisiä. Mitä ihmettä taas, Eerika? Koko päivä on mennyt ahdistuksessa. Siivoan jotta en huomaisi sitä. Jättäkää miut rauhaan. En jaksa olla iloinen ja vitsailla tai tehdä mitään. Sain postissa kutsun Espooseen ravintola-alan koulutukseen. En tahdo mennä sinne vielä, voidaanko siirtää vuodella? Miksi ne halusi miut sinne? Vieraat ihmiset on kaikista ärsyttävimpiä. Lenkkeilevät pariskunnat. Kaupan kassa. Voitteko lopettaa sen riemuitsemisen, ei tässä ole mitään kivaa. Miksi kaikki haluaa olla miun kanssa? Älkää tahtoko. Menkää pois. Unohtakaa miut. Onpas taas dramaattista. Vihaan tätä tunnetta. Miten kukaan, joka vihaa eniten itseään, voisi uskoa toisten pitävän hänestä? Älkää valehdelko. Mitä ovat ne halveksuvat ja säälivät katseet kauniilla sanoilla koristeltuna. Jos pyytäisin, ei kukaan pelastaisi. Joten jos pyydän lähtemään, lähdettekö? En jaksa luottaa. En jaksa olla kiva.

Anteeksi. Huomenna on taas uusi, onnellinen päivä.

Tiistaiaamu on pilvinen. Olin päättänyt vaatteet jo edellisenä päivänä ettei tulisi paniikki. En polta etten haise haastattelussa. Keitän paljon kahvia ja puhelen itsekseni. Tähän on valmistauduttu viikko. Osaan kyllä. Nappaan pinkin kansion kainaloon ja kävelen vielä vähän hermostuksissani. Hylkäsin lävistyskorun jo illalla jotten vain unohda ottaa sitä pois. Kurvaan autolla kaupan pihaan. Radiosta tulee hyvää musiikkia. Tinakenkätyttö. Olen puoli tuntia etuajassa joten odotan hieman. Nyt jos koskaan tekisi mieli savustaa keuhkoja. Vedän syvään henkeä ja astun sisään kauppaan. Ihmiset näyttävät tyytyväisiltä. Heillä ei ole mitään aavistusta. Onnistun pysymään uteliaana ja avoimena. Kysyn neuvoa useasti myyjiltä ja pyörin hölmönä ympäriinsä. Joku nainen harmittelee olevansa tielläni. Päädyn henkilökunnan huoneeseen. Haastattelija toteaa minun olevan ajoissa. Piti varata aikaa eksymiselle. Kysyn mihin voin istua ja sanon sanasen hänelle. Haastattelu alkaa kun toinen työnhakija saapuu paikalle. Hän on kaunis tyttö. Ollut töissä vaateliikkeessä. "Oi vähän kivaa" ihastelen. Annan hänen vastata kysymyksiin ensin. Hän tuntui yllättyneen antamastani huomiosta. Näin hänessä vain halun saada työpaikka. Ei minkäänlaista vastakiinnostusta. Tiedän etten osaa vastata oikeaoppisesti, joten hurmaan haastattelijat läsnäolollani. Tai sitten en. Taas minulle tuotettiin pettymys. Kymmenen minuuttia ja tilanne on ohi. Mies katsoi minua kauemmin kuin toista tyttöä kertoessaan, että jos ei saisi soittoa ei olisi tullut valituksi. Kiitän ja hymyilen niin kauniisti kuin osaan. Astelen autolle ja hymyilen vielä sille tytölle. Hänestä näki että hän oli varma. Purskahdan itkuun. Epäonnistuin.

...Paitsi. Olin uskollinen itselleni. Olin oma itseni. En ehkä saanut sanotuksi kaikkea mitä olisin halunnut, mutta en myynyt valhetta vaan itseäni. En tule saamaan soittoa. Taktiikkani on hatara ja 99% toimimaton. Pitäkööt minua itsepäisenä hölmönä tai minä vaan, jonakin päivänä saan työn johon  etsitään juuri tällaista henkilöä.

Anteeksi että olen surullinen

Hei taas. Valmistujaiset oli viikko sitten. Se oli kaunis päivä. Oon ollu paljon kavereitten kanssa. Matkustellut ja koettanut siivota. Hakenut töitä. Hymyillyt ja ollut ylpeä itsestäni. Kertonut huolistani terapeutille ja nauranut siihen päälle. Olinpa taas höpsö.
Nyt nukun taas yksin. Ja sattuu niin kovasti. Tuntuu että vain satutan ja ajan ihmisiä pois. Alan itkeä kun näen naapureiden askarteleman kortin. Kun he koettavat jutella miulle. Tahtoisin niin paljon olla onnellinen ja kiitollinen. Arvostan ihmisten välittämistä niin paljon etten kestä. Se ei ole teidän syy että olen mitä olen. Ettei iltaisin enää voimat riitä nostamaan suupieliä. Päätin onnistua. Olla pirteä ja reipas. Silti pelkään etten onnistu. En jaksaisi olla enää surullinen. Pelkään tulevaa työhaastattelua niin että oksettaa. En sovi myyjäksi. Olen liian hiljainen ja pelokas. Hyvinä päivinä olen rohkea ja iloinen. Miksi se on miulle niin tärkeää? Pelkään menettäväni kaiken ja itseni jos en ole ystävällinen ja mukava. Tiedättehän te sen jo. Se on niin valtava kuoppa jonka reunalla keikun. Epäonnistuminen on jotakin sietämätöntä. Koska häviän ja epäonnistun aina. Joka kerta päätän onnistua ja nostan toiveet korkealle. Mutta kun se aina tapahtuu. Samalla valmistaudun siihen ja samalla en tahtoisi hyväksyä sitä.
Ikävöin ja välitän. Olen pahoillani. Opettelen.
Voisinpa vain kuunnella ja ihailla. Sydän on kipeä. Rakkaita on liikaa. Yhtäkään ei voisi enää menettää mutta kiintyy yhä enemmän ja enemmän. Tunteita jotka ovat yksin minun. Päiväuniani. Kuinka voin osoittaa ne lempeästi. Kateus, kylmyys, ylpeys. Silloin olet eniten rakastettu. Sinua pelkään eniten.
Kuinka kukaan jaksaisikaan jakaa saati ottaa vastaan mitään näin monimutkaista?

Antakaa miun pitää arvoni. Tämä ei ole itsestäänselvää. Miulle se on totuus. Miksi vakuuttelen?
Olen ikuisuusprojekti.

Pätkiä mielen filmistä

Heippa!


Aattelin vähä kirjotella enne ku kaveri tulee töistä ja sinne pääsee iltaa viettelemään. Aattelin kans tehä Saksa -postauksen, vähän aloitin, mutta jotkin kokemukset latistuvat liikaa kun ne pukee sanoiksi. Aattelin myös ryhtyä auttamaan erästä vanhempaa rouvashenkilöä puutarhanhoidossa, mutta lykkään jatkuvasti hänelle soittamista.

Katsottiin eräs päivä Ainon kanssa leffa nimeltä Little Miss Sunshine. Se oli aika ihana. Eniten jäi mieleen tytön isoisän sanat: "häviäjä on se joka pelkää epäonnistuvansa eikä edes yritä." Mie voin tunnustaa olevani aikamoinen luuseri.

Paitsi yhdessä jutussa oon tullut rohkeaksi. Katson silmiin (ihan "tavallisissa" kohtaamisissa, kuka suuren häpeän tai painostuksen alla voisikaan). Hämmennyn kauheasti, jos joku ei katso. Vaikka itsekin olin samanlainen. Ja otsaan tulee hurja huoliryppy, kun kohtaan surulliset tai pelokkaat silmät, vaikka tunnetta ei muuten ois aistittavissa.

Päätin tässä taannoin nukkumaan käydessäni, että alan puhua vahvalla ja kuuluvalla äänellä. En ole kuitenkaan edes yrittänyt. Pelkäisin olevani liian voimakas jos niin tekisin. Välillä en tahtoisi puhua ollenkaan. Höpisinköhän tästäkin jo aiemmin? Olisin todella onnellinen, jos joku osaisi opettaa miuta. Jossakin turvallisessa paikassa, ettei heti pelottaisi.

Tässä oli pari aika pahaa päivää. Jotka kului vain selviytymiseen. En haluaisi edes välittää voinko hyvin vai huonosti. Suunnittelen aina etukäteen, että joo, huomenna varmasti voin paremmin koska sitä ja tätä. Juuri tällä ohikiitävällä hetkellä oloni on mainio. Valvottu yökin takana. Ehkä se väsymys iskee. Koetan hellittää päänsisäisistä rutiineistani ja pakonomaisesta tarpeesta koettaa pitää vakaata ja hyvää oloa yllä.

Ai joo, sain toimintaterapeutilta runokirjan valmistujaislahjaksi (etukäteen). Mussuteltiin yhessä munkkia ja kahvia myös. Sillä kerralla istuin hetken vain hymy korvissa. Nauratti ja samalla nolotti kamalasti. Niin paljon hän miuta muisti. Joskus vielä osaan iloita ilman epäilyä. Hän myös kysäisi, että tunsinko olevani Saksassa vapaa. Vapauden tunnetta olin usein kaivannut. Ei, en tuntenut.

Kuitenkin, vapauden kirvoittama virne tuntuu kasvoillani pieninä satunnaisina läikähdyksinä. Olen alkanut vapauttaa itseäni omista kahleistani. Sitä ilkikurisuutta, keveyttä, uteliaisuutta. Pikkuisina hetkinä olen itsestäni ylpeä, vaikka muut eivät miuta käsittäisi. Kyllä sen tietää itse jos on vähän kummallinen. Vähän hömelö ja omissa maailmoissaan. Outolinnut laulavat kirkkaimmin, kun heidät hyväksytään, vaikka heidän korkealentoiset juttunsa kiitäisivät raketilla ohi.

Hehe, miul on fiilis et Ainol oli tää plokissa joskus :3

Selviytyjä

Ilta alkaa taas pikkuhiljaa hämärtyä. Tällä kertaa olen varautunut! Saran loistavasta ehdotuksesta rakensin itselleni majan sängyn viereen. Se ei ole vielä täysin valmis, mutta kotoisa. Toivon olevani paremmin suojassa möröiltä. Pelko hiipii aina nukkumaan käydessä ja pitää miuta hereillä. Pahat unet ilmaantuvat aina kun vähiten odottaa. Mutta mie en aio antaa peloille periksi. Tahdon nukkua rauhassa ja sikeästi! Jos jopa pilleri herättelee miuta kesken yön, pärjään ilman sen apuakin. Tää tyttö joko nukkuu tai valvoo, mutta tekee sen rohkeasti. Ja herää aamulla aikaisin pakkailemaan matkaa varten.

Ai joo, vaihdoin taas blogin ulkoasua ja nimeä kuten näkyy. Tuo tausta on niin kätsy etten ole jaksanut väkertää uutta. Sisältö pysynee kuitenkin aika lailla samanlaisena!

xx

Minäkin tahdon kanniskella mukanani lehtiötä ja piirrellä sen kulmiin kukkasia. Tahdon täyttää kalenterini nimillä. Tahdon pinoittain käyntikortteja ja tekstiviestejä "milloin se aika olikaan". Tahdon kahvintuoksuisen ja sekaisen työhuoneen, jossa minun laatikkoani koristaa tarra. Tahdon viedä nuoria heidän rakastamiinsa paikkoihin. Tahdon olla salaisuus. Tahdon olla toivo. Tahdon itkua, raivoa, inhoa. Tahdon seikkailla synkimmissäkin mielen kolkissa. Tahdon tuoda kalseaan ja yksitoikkoiseen sisustukseen lämmön tunnun. Ennen kaikkea tahdon toivottaa hyvää loppuelämää. Jokainen eksynyt on vahva. Tahdon, ja voin, parantaa.

❤

Itsetutkiskelua (ajatuksen tasolla) osa miljoona

Moikka! Tiiän ettette haluu lukee jatkuvasti miun huonoista fiiliksistä, mut aion sepittää tähä jotain. Mietittekö ikinä millasta ois jos teitä ei olis olemassa? Se ei oo niiku surullinen ajatus, vaa et ehkä maailma ois ollu vähän parempi niin. Mie oon niitä ihmisiä, joilla ei selvästi oo mitään "tarkoitusta". Kun olin koulussa, miulla oli joku paikka missä miun oletettiin olevan. Nyt miulla ei oo tiedossa opiskelupaikkaa eikä mitään tulevaisuutta. Oon aina selittänyt, miten ei pitäisi taipua yhteiskunnan tahtoon ja tehdä kuten muutkin tekee, mut mitä hittoa mie sitten teen? En erityisemmin osaa mitään, pakoilen ihmisiä ja silti kuvittelen että miun suurilla ajatuksilla on jokin merkitys. Annan itsestäni typerän ja yksinkertaisen kuvan, enkä kestä sitä. Miuta ei saa neuvoa. En voi tulla nolatuksi. Tahtoisin huutaa että menkää helvettiin, mitenniin en osaa, tiedän enemmän kuin te. Silti kuulen vaimentuneen ääneni sanovan: "olinpa tyhmä, tietenkin, haha." Miksi se Eerika, jonka te näette, on niin erilainen mitä itse koen? Koska se pelkää.
Olen elänyt ympäristössä, jossa tehdään toisin kuin sanotaan. Kun luulin toimivani oikein, sain rangaistuksen. Opettelin lukemaan ilmapiiriä ja pehmentämään käytöstäni. Sallin muilta enemmän kuin itseltäni, pyrin pitämään kaikkea kasassa. Teen sitä yhä jatkuvasti. Kukaan ei saa loukkaantua tai tuntea oloaan huonoksi. Olen huomaamaton. Muuten joku huutaa tai pilkkaa. Mutta ihminen kaiken takana on ailahteleva, ylitunteellinen ja täynnä ideoita. Jos kerran erehtyisin toimimaan ennen kuin ajattelen, jäisin yksin. Vaikka yksin taistelin ja suojelin. Pelkään sitä, mitä jo olen. On kuin vesiputous olisi laitettu purkkiin ja sen täyttyessä suljettu kansi, jolloin vedestä syntyi myrsky, ja ukkonen, ja yksittäiset salamat tuikahtelevat kannen välistä. Sitten paistoi aurinko, purkkiin tuli sateenkaari, joka sinkoilee reunalta toiselle. Ulkoapäin katsottuna purkki on harmaa ja tyyni, kuin siellä ei koskaan olisi mitään ollutkaan. Älkää kysykö miten se on mahdollista, se vain on.

Gifit on kivoja

Huumoria jotta pääsen pakenemaan vaikeita asioita ja unohdatte että edes kirjoitin jotain XD


xx

Darra-angstia jälleen

Milloin jouduin tänne elämän ja kuoleman rajoille? Pelkään, että iskä saa uuden sydänkohtauksen millo tahansa. Pelkään että kotini palaa, ja kissa sen mukana. Pelkään ystävieni jaksamisen puolesta. Joku kuolee varmasti silloin jos erehdyn sanomaan pahasti tai en ole tarpeeksi läsnä. Omasta puolestani en pelkää, mutta en ymmärrä miksi tämä kiusaa miuta jatkuvasti. Olen koettanut vakuuttaa itselleni ettei pelkoni vaikuta mihinkään mitä tulee tapahtumaan. Jos en varaudu menetykseen, se ei tarkoita että heti menettäisin jotakin. Tahtoisin niin kovasti pystyä suojelemaan rakkaitani, vaikken aina tiedä miten. Voisitteko kaikki vain olla luonani 24/7, Eerikan hoivakodissa jossa laitan teidät nukkumaan ja varmistan että pysytte terveinä?

Voisinpa vain luottaa.

Ikuisesti ei voi leikkiä kuollutta

Heippa pitkästä aikaa! En oo kirjotellu ku en oo hirveesti ollu kotona. Enkä ottanu unilääkettä ku joka ilta menee niin myöhään jossain. Noh, vedän taas täysillä kunnes tulee uupumus. Voisin tehä toisenkin postauksen oman aiheen kanssa, ehkä.
Tänään vietii miun auto huoltoo vaarin kanssa ja käytii odotellessa kahvittelemassa. Pikku Puntosta (aka Musta Surma) on vasen etuiskari hajalla! :( Se huoltotyyppi sano et iha mahoton ajaa mut en mie oo huomannu mitää.. Ei luultavasti mee huomisesta katsastuksesta läpi. Jääkö uljas ratsuni nyt parkkiin kalliiden korjausten takia vai selviääkö hän tästä koitoksesta?!
Nyt on muuteki ollu ihanan paljon kaikenlaista puuhaa! Ja huomenna Aino-vanhuksen synttärit. Käytiin puistossa syömässä, sushia kulunut varmaa kilotolkulla ja opin uuden korttipelin. Sekä liityin jännään lautaroolipeliin! Oon rakastunu omaan hahmooni (jonka sai tehä ite oih). Sen erilaiset "pisteet" määräyty nopilla, ja älykkyys on vaan 2 !!! :'D Eli ihan miulle tehty. Tässä kuva hänestä:

Kreivi Hopeatupsu

Katoan yhtä pikaisesti kuin tulinkin, pusuja kaikille ja palaillaan taas. Railakasta vappua ❣❣❣

Kuvia ja juttua

Heipähei. Lähiaikoina on ollut älyttömästi kaikkea tekemistä, enkä turhaan tuhlannut aikaa nukkumiseen. Jos vielä tämän päivän jaksaisi riekkua, kun perinteisesti vietetään yhdessäoloa pääsiäisyönä kirkolla. Just sopivasti oon ollut myös kipeänä nää päivät, jipii.

Muoksuttelin ajan kuluksi vähän kuvia omasta nassusta:

"Onnellinen ja surullinen samaan aikaan" -ilme

Eye see you xD

Lel

On miulla tällä kertaa ihan asiaakin. Ihmisten pitäisi uskaltaa olla enemmän hiljaa. Siis tuttavien sun muiden kanssa, kuka tuntemattomille puhuu muutenkaan. Ja se on hyvä juttu! Pitämällä suun kiinni ja mölyt mahassa tutustuu toiseen paljon paremmin. Ehkä hiljaisuus on liian intiimiä? Silloin ei voi kiinnittää huomiota höpöttelyyn vaan joutuu paljastamaan itsestään enemmän. Kaikilla ei ole kärsivällisyyttä, toisilla taas liian vahva suojakuori. Hiljaa ollaan yleensä yksin, ja muiden kanssa se on tietenkin erilaista. Silloin ihmisestä huomaa myös kuinka hän osaa olla itsensä kanssa. Kuulostaa hassulta mutta paremmin en osaa selittää. Viestimme äänettömästi niin paljon. Tykkään hiljaisuudesta, koska voin rauhassa aistia muita ihmisiä. Puhuminen on muutenkin yksi heikkouteni! Se on mukavaa silloin, jos voi jutella hiljaisesti eikä sisälllön jäsentelyllä(?) ole väliä. Miun ajatukset karkailee niin vilkkaasti, että keskustelu on vaikeaa. Sori vaan, mutta en aio sopeutua enempää siihen odotukseen, että pitäisi osata smalltalkia ja vain jatkuva pälpätys on merkki mielenkiinnosta ihmisiä kohtaan. Oli esimerkiksi todella helpottavaa tutustua Ainon saksalaiseen kaveriin, koska hänelle ei tarvinnut puhua. Tai ehkä hiljaisuudelleni oli hyväksyttävämpi syy, se etten osaa englantia kovin hyvin. En silti tunne, että hän olisi jäänyt mitenkään etäiseksi, päinvastoin. Sanattomuus on ihan yhtä hyvä keino tutustua kuin jutustelukin. Ihan kokonaan jatkuvasti tuppisuuna hengailu olisi kuitenkin hupsua, haluanhan kuitenkin tietää toisen lempivärin ja sen, kuinka hän juo kahvinsa.

Ja jotta muistatte, että olen leidi vain kotona, julkisesti oon gänksta♥
 +kaverit on maailman söpöimpii otuksia

Puspus, hiljaista pääsiäistä!

Paras ystäväni

En aina huomaa hellyydenkaipuutasi, vaikka välillä heräänkin öisin tarkistamaan oletko vieressäni. Aina lähtiessäni huoli painaa otsani myttyyn, tahtoisin jäädä, mutta rakastan luoksesi palaamista niin kovasti. Ensimmäisenä aamulla kuulen tervehdyksesi ja viimeisenä illalla tunnen lämpimän kylkesi. Olet kovin itsenäinen ja ylpeä. Silti tahdot lakkaamatta keskustella kanssani etkä päästä minua silmistäsi. Loukkaannut, jos kutsun kylään muita ystäviäni. Vastahakoisesti koetat tutustua heihin, koska muuten et saisi huomiotani. Et koskaan kehtaa pyytää minua valmistamaan ruokaa, minun pitäisi huomata itse milloin tarvitset minua. Joskus et viitsi huomioida joutavia juttujani, katselet mieluummin haaveillen ulos ikkunasta. Joka ikinen kerta, kun olen allapäin, tulet lohduttamaan. Tuoksut aina hyvälle, kuten hienon neidin kuuluu. Pelkään menettäväni sinut, etkä ymmärrä halailukohtauksiani. Pudistelet vain päätäsi vakuutellen, ettei mihinkään ole hätä. Et voi olla kanssani ikuisesti, siksi osoitat joka päivä kuinka kiitollinen olet. Rakastan sinua enemmän kuin mitään, kukaan toinen ei tule koskaan olemaan samanlainen. Näen sinut tasavertaisena, toisena sieluna, kumppanina.

♥ 

I don't need this life, I just need somebody to die for

Tööt, tänään oli niin surkean harmaa päivä että kesäntulo pääsi unohtumaan. Vaihdoin ajan kuluksi järjestystä täällä luukussani ja keksin ratkaisun ikuisuusongelmaani: sohvan puutteessa pistin sängyn telkkarin eteen, nyt mikään ei estä armotonta lahnausta. Enää jääkaappi puuttuu vierestä. Maikkikin piti ratkaisusta, ikkunasta voi nyt kurkkia paremmin ulos. En jaksanut ottaa unilääkettä, nukahdan sitten kun päätä huvittaa. Eikä huvita pakoilla ikävää oloakaan, ahistellaan pois jos se siitä helpottaisi. 

Far and beyond the stars there's

A place where all the love,

All the goodness we could have still resides

But we choose life away from the light

You can find ghosts of loss in the gaze of your

Beautiful child

No nyt on kolmea eri biisiä tässä postauksessa #yolo. Kirjottelen taas lisää jos saan ajatuksia järkeviksi sanoiksi.

Yöllinen avautuminen

Vittu täällä sataa. Kävelen, oikeastaan harpon ärsyyntyneenä yksin kotiin. Joku idiootti kehtasi pöllästä miun melkee täyden röökiaskin! Vaik kyselin kaikilta missä se on, ja joku oli viel nähny sen lattialla. Vanhat luokkalaisetki alko ärsyttää. Kukaa ei pelastais jos hukuttautuisin tonne saakelin Saimaaseen. Mut lupasin et huolehin itestäni. Enkä todellakaa tiedä miks. En enää ikinä poistu kotoa ainakaan baareihin missä kukaan ei välitä muusta kuin seksistä, jos siitäkään. Hyvää vitun yötä nauran tälle aamulla jos selviän kotiin. Naurettavasta syystä ees karkasin, ajatukset kun vaa kasvaa hulluihin mittoihin.

Lol kuvia

Heippahei. Ei oo mitään ihmeellistä asiaa, siivoilen täs samalla ku kirjottelen. Käytiin tiistaina Ainon kaa Lemillä ku ei keksitty muutakaa tekemistä. :D Siel oli ihanan rauhallista! Eilen keksin ottaa valokuvia iltakävelyltä. En oo varmaa sataa vuotee tehny nii, mut luonto alkaa olla nii kaunis et vähä pitää ikuistaa sitä. Vetäsinpä tossa sit pienet 15 tunnin yöunet.

Suuntasin miun ehottomaan lempipaikkaan tällä seudulla. Rakastin tota jo ennen ku muutin!
Pieni rannanpätkä yksityisalueitten välissä. :D Loistava paikka ajatella. 

Toi maja on nii söpö!

Tää on kuulkaas sitä modernia taidetta!!!!

Pahis

XD Palaan ehkä jollain asialla vielä tänne, puspus

Sisäisen Shakespearen paluu

Ehkä olen vähän yksinkertainen
En enää edes epäile
Teissä on samaa näköä
Joku joskus erehtyi tokaisemaan
Kuvittelenko suuria
En oikeastaan
Odotanko jotain tapahtuvan
Ei pitäisi
Sillä aina kun uskallan toivoa
...

Mikä on tämä typerä hymy

Heh

Olin ennen 100% varma että...

-en leikkaa hiuksiani
-olisin aina blondi
-en ryhtyisi kasvissyöjäksi
-olisin hetero
-en pitäisi oliivinvihreästä tai viininpunaisesta
-olisin uskontovastainen
-en käyttäisi ikinä ns boheemeja vaatteita
-en masentuisi
-en pitäisi välivuotta

Niinpäniin, kuinkakohan monesta muusta asiasta olen aivan pihalla?

Mie kävin vähä ostelee

Iltoja, kauheeta ku päivät kuluu nopeesti! Tein tänää jotain mitä en ikinä uskonut tekeväni: ostin armeijanvihreen takin (mikä sen värin oikee termi onkaa). Niiku Sara jo ehti sanoo oon selvästi saanu siltä vaikutteita. :D Parasta tos takissa on taskut!! Miun edellisen kevättakin taskuista tippu kaikki tavarat, ja ne tärkeimmät pitää aina olla hollilla (köhköh).

Suorat kuvat on liian meinstriim

Heidi pakotti ostamaan tollasen jättihuivin! Okei iteki vähä halusin.
Tää kämppä alkaa olla taas huolestuttavas kaaoksessa ku kuvia ei voi ottaa missään ilman et tausta on täynnä törkyä.

Kunnon ekolapsella on rentouttavaa eukalyptusteetä ja pikabambukahvia

Ihailkaa pizzaa!!!! Unohin juustoraasteen mut kuka sitä kaipaa

Jospa lähtisin tän hyperaktiivisen oloni kanssa pyörähtää viel kaverilla, kohta ilmaantuu järkky masennus koska oon pakoillu sitä koko iltapäivän jeejee

Nolo postailu

Jolooo harmaata sunnuntaita kaikille. Ilma on kyl ihanan raikas ja tuoksuu hyvältä. Kuitenkin, iski sellane supertylsyysfiilis et vaik ois kaikkee tekemistä ni ei huvita mikään. Tänää oli joku eilisen krapulan jatkumo. Vanhemmite se kuulemma pahenee, varmaa toivun viikon parista viinilasista. Oikein mukava viikonloppu takana ja nyt se ahistus tuli kylään. Kävin äidillä, ja hää näytti nii surulliselta et teki kipeetä hokee ittellee etten oo enää vastuussa. Kaikki on siis iha hyvin vissii, liekö miuta ikävöinyt sitten. Joojoo oon kivisydän mut oma fiilis menee aina pohjalle siellä. Höntsäilin kaverilla ja sielläki kävi ahistaa ku häne äitinsä kuuli aikasemmin et oon kiinnostunu naisista ja oli aika järkyttyny.

Eilen iltasella rillailtii Mirkalla. Hää ku on melkee kokki ni oli taas ihanii herkkuja! <3 Meinasin savustaa keuhkoja(kin) mut huomasin et perjantain oli menny melkee kaikki. xD Polttaaks kännissä sillee ettei ite ees huomaa? Lupasin itelleni etten soimaa itteeni siit illasta ja tuntuu paljo paremmalta. Kauheeta ku en osaa kirjottaa normaalisti :D

Lisää kuvia miusta <333:

Tää hiusväri oli aika mukava, pitäs keksii jotai uutta ku täl hetkel nää alkaa olla haalistunu.
Plääääh

Joskus mietin et oonkoha liian söpö

Kattokaa nyt, täst tulee niin evridei look!!!
...

Jospa ens viikolla hankkisin elämän XD

Erehtyväinen ihminen

Loistavaa, oon taas sekavissa tunnelmissa. Tosin eri tavalla kuin viimeksi. On eräs ihminen, jota en voinut pitkään sietää mutta jonka kanssa jouduin olemaan tekemisissä. Vasta tänään kunnolla tajusin, että olin vihannut häntä vain omien arvioideni varassa. Tänään tapahtui jotain, mikä sai miut ymmärtämään että tämä ihminen ei ole sitä mitä luulin. Että hän onkin aika mukava ja aito. Että että että... Kuitenkin, olen hyvin pahoillani etten huomannut tätä aikaisemmin. Miulla ei ole pokkaa mennä sanomaan suoraan sille ihmiselle, mutta kirjoittelenpa nyt täällä sitten. Päätin heittää viimeisimmätkin ennakkoluulot nurkkaan ja ottaa vastaan hyvät fiilikset mitä ihmisillä on tarjota. Todella hämmentävää. Tämmönen valaistuminen sitten, mukavaa iltaa ja pian koittavaa viikonloppua kaikille!

Kaunein löytämäni "kuva" pitkään aikaan

(runo, jonka koetan muistaa lukea usein ♥)

Mielikuvituksen tuotetta (sekava teksti)

Vaikka vasta äsken uhosin, etten ajattele saati kirjoita näistä ikävistä asioista niin nyt tuntuu että on pakko saada tää jotenkin ulos. Ehkä pystyn käsittelemään paremmin jos kirjoitan. Tai jotain.

Tää on aivan kamalaa. En tiedä onko kellään muulla tällaista? Tuntuu että oon kadottamassa otteen itestäni. Pään sisällä on ihan hirveitä asioita mut ulospäin ei näy mitään. Äänet päässä ruoskii miuta jatkuvasti kaikella minkä mokasin päivän aikana. Oon pelkkää kaaosta, ja samalla pitäis pitää normaalia elämää kasassa. Tuntuu etten kestä enää, toivon vaan että joku vois ottaa tän kaiken pois. Kaivaa miut esille täältä ahdistuksen, epätoivon ja sekoamisen alta. Sitä mie pelkäänki, että tuun hulluks. Kuulostaa varmaa iha järjettömältä. Miulla ei oo mitään keinoja saada sitä pois itestäni. Puhuttiin viime kerralla miun toimintaterapeutin kanssa siitä miten tiukassa kontrollissa yritän pitää itteni. Miten suunnittelen ja varaudun etukäteen epäonnistumisiin. Pelkään että tää alkaa näkyä ulospäin. Toisaalta toivoisin sitä. Sitten ehkä saisin mieleeni jonkinlaista tolkkua. Oon vaan tosi jännittynyt koko ajan enkä saa selvää mikä sen aiheuttaa. Päätä koskee kaiken ajattelun ja jossittelun takia. En tiiä mitä tapahtuu jos menetän hallinnan, en todellakaan. Sitä seuraa luultavasti armottomampi viha ja syyttely itseäni kohtaan. Ei muillakaan ole näin hankalaa omissa nahoissaan, mikä miuta oikein vaivaa? En pysty ajattelemaan selkeästi. Yritän vaan tsempata itseäni järkevillä ajatuksilla ja laittaa asioita oikeaan perspektiiviin, mutta se ääni alkaa vaimentua. Ja ne pahat puskee kovemmin esiin. Kohta oikeasti makaan jossain pakkopaidassa pehmustetussa huoneessa demoneitteni kanssa. Mikä tää on, tai kuka, se ei ole miun ääni joka mollaa. Tää olo käy sietämättömäksi eikä oo keinoja helpottaa sitä. En pysty rauhoittelemaan itseäni, eikä täällä ole ketään joka sen tekisi. Mie tarviin apua, anelen sitä. Anteeksi että tää on mennyt taas tähän. Jonku pitäs olla muistuttamassa ja pysäyttämässä pahat ajatukset. Kiitos jos jaksoit lukea, älä pidä miuta ihan mielipuolena vielä. 

Tää biisi kuvaa tätä jotenkin älyttömän hyvin

Taas näitä ihmisiä

jotka kuvittelee, et voi puhua mitä huvittaa, jos vaa pyytää heti anteeksi. Hää jaksaa valittaa miten oon aina surullinen enkä ilone niiku enne. Ja oon ihana kun oon ilonen. Pitäis kuulemma yrittää enemmä, no mitäköhä teen koko ajan? Hänellä on kuulemma vaikeampaa ku miulla mut hää on silti onnellinen. Good for him!! Pitäs jättää tollaset omaa arvoonsa mut osaa vaa ottaa päähän. Tai ku puhutaa miksen voi olla samanlaine ku enne, miten ihmeessä voisin muuttuu ihmiseks jota en ees ite tunnista enää? Oon yrittäny olla parhaani mukaa hyvä kaveri, mut jos ei kelpaa ni ei tarvii pitää yhteyttä.

Nonii taas paasaan täällä mite en jaksa olla kiva ihmisille. Pitäis uskaltaa luottaa eikä epäillä jatkuvasti. Ärsyttää omaki käytös jos taas ajan pois uusii tuttuja koska en osaa olla oma itteni. Pitää varmaan taas pistää pystyyn esitys, en vaan osaa päättää komedian ja tragedian väliltä. Eipähän mee tunteisiin kun ei oo tosissaan. Aprillia, oon ikuinen mielensäpahoittaja. Lopetan ajattelun ja kirjottelun ku tulee vaan tätä suomeks sanottuna paskaa.

möks möks

...

Enkelihiuksinen tyttö harjoittelee viulunsoittoa vapaa-ajalla. Mie rönyän metsikköön tupakalle. En uskalla mennä ihan rantaan asti, etteivät olisi liian huolissaan. Täällä on taas yksi nappisilmä. Tummasilmäinen ihminen siis. Ne on niin veikeitä, sulattaa sydäntä aina tasaisin väliajoin. Naurunremakka kantautuu käytäviä pitkin. Tää jurottajaerakko koetti nukkua mutta huonekavereilla oli kiihkeät keskustelut Percy Jacksonista. "Miun tekis mieli tehä jotai mut miul on tylsää" mutisee punatukka. Sormet ristissä pohdin saadaanko iltapalalla kahvia. Eilen saatiin, mutta tänään on toinen päivä. Kuulen kovasti kehuja työstäni ja hymyilen hyväntahtoisesti. Kyllä tekin sitten kokeneempina. Aurinko värittää maisemaa hunajaisella vaaleanpunaisella. Iltaohjelma oltaisiin tänään pimeässä. Sauna sai kaipaamaan kesämökkeilyä. Ehkä pyydän anteeksi kaveriltani jotta voimme olla kesällä kuten ennen.
Kuinka jotkut ihmiset vain hävyttömästi varastavat pienen palasen rakkautta? Sellaisia ihanuuksia he ovat, joita voisi vain katsella ja kuunnella sydämen nurkan täyttyessä aralla lämmöllä. Kummallista.
Tämä tyttö palaa nyt ajatuksistaan leirikeskukseen. Hiljaisuus vaihtuu hälinäksi ja huokaisen. Ehkä jälleen totun elämiseen. Hetkeksi.

Spring -time to be pretty

Minne katosi tuisku ja pakkanen, edes luistelemassa en viitsinyt käydä. Alkaa taas jokavuotinen painajainen -villapaitojen piilotus komeroon ja mekkojen kaivaminen esiin! Sinnikkäästi ulkoilen vielä ihanassa sinisessä toppatakissani, vaikka aurinko kärventelee nassua. Vielä voin syödä kilon suklaata ennen kesäkuntodietille ryhtymistä, eikun hetkonen, pääsiäinenkin tulossa. On aika muuntautua gorillasta keijukaiseksi, unohtaa nukkuminen ja siirtyä terasseille. Koska kevät on loistava syy kaikenlaisiin uudistuksiin, tilasin parit hepenet Nelly.comista:

Tämä ei ole vauvamaha

Joku varmaan pohti käynkö suihkussa, joten kuva todisteeksi

Oikein ihanaa kevättä kaikille!! :--D

Ujous on helvetillinen taakka (ettäs tiiätte)

Heipähei. Höpöttelin teille aikasemmin kiltteydestä ja nyt olis toisen ominaisuuden jota en voi sietää itsessäni vuoro. Nimittäin ujous. Välillä on kausia jolloin pelkää kamalasti ihmisiä. Eilinen oli tästä oikein loistava esimerkki. Lähdettiin illalla partyilemaan yökerhoon, vaikka joku räkäinen kuppila ois ollu miellyttävämpi. Menin sitten lähinnä kaverin seuraksi ja alkuillasta ja matkalla olikin tosi hyvä fiilis. Jotenkin aina unohdan sen ahdistuksen, kun omasta tilasta ei ole tietoakaan. Mihinkään ei voi paetakaan. Tai tiiättekö sen tunteen, kun kaveri juttelee joillekin omille kavereilleen ja itse jää ulkopuolelle koska on niin hitsin epäsosiaalinen ettei uskalla sanoa mitään. Varsinkin jos joku tuttu tervehtii innoissaan kaveriasi mutta siuta ei edes huomaa (sorri tää sinä-passiivi). Tai kun muut päättää lähteä tanssimaan ja lupaa jäädä vahtimaan juomia. Ole siinä sitten ihmisten tuijoteltavana siististi cool etkä mikään yksinäinen ressukka. Meinasin jo lähteä kesken illan, mutta muutaman lisätuopillisen jälkeen maailma tuntui taas paremmalta paikalta.

Miksi teen näin itselleni? Kai pelkään unohtuvani kokonaan jos en ole riekkumassa jokaisessa illanvietossa. Ujouden varjoon on aika helppo unohtua. Lapset ei muistaneet nähneensä miuta kirkolla, eikä puolitutut ihmiset baarissa. Haluan kyllä olla ihmisten kanssa mutta se on niin pirun vaikeaa. Ja oon ollut tätäkin ujompi aiemmin! Ei vaan uskalla puhua kovaan ääneen tai kertoa omia mielipiteitään. Kun asiaa ajattelee, ei olisi edes paha juttu jos joku loukkaantuisi tai paheksuisi. Itse tilanteessa olen kuitenkin kuin heikoilla jäillä, mitään väärää ei voi tehdä tai sanoa. Siksi toisaalta vihaan ihmisiin tutustumista. Eikö voitaisi olla heti kuin kaveruksia, onko pakko edetä hitaasti ja kohteliaasti? Ujous katoaa sen tietyn rajan ylityttyä, kun voi olla varma ettei menetä sitä ihmistä. Mitähän mie taas selitän.

Pitää varmaan alkaa kerätä voimia huomista leiriä varten. Joka on täynnä uusia ihmisiä. Sigh. Lakkaan joskus vielä olemasta näin negatiivinen.

Valiti valiti

Eilen ajattelin, että ihanaa saan nukkua pitkään ku vihdoin on aikaa ja meen virkeenä salille. No mitä vielä! Heräilin taas pitkin yötä ja lääke pakotti nukahtamaa uuestaa vaik siit jatkuis hirvee painajainen. Heräsin sit lopulta puol kymmeneltä enkä todellakaa levänneenä.

Ja toinen juttu. Kävin eilen äidin kanssa kahvilla. Sen piti olla kivaa, mutta miuta vaan alkoi ahistaa. Mikä ihme siinä on kun tuntuu ettei hää vaa tunne miuta ollenkaa. Olin haaveillu isoista valmistujaisjuhlista, jos siis pääsen kaikki kirjotukset ees läpi, mut ei sekään taia onnistua. Äiti oli tosi vastahakoinen, ajatteli vaan pieniä kahveja ja sellaista. Sanoin sitten, että käyn mielummi vaikka kavereitten juhlissa pyörimässä. Olkoon itsekästä tai mitä vaan mutta lukion suorittamine on ollu sellasta tuskaa että juhlin kunnolla vaikka ilman omia pikku kahvikestejä jos siitä tulee sellanen vaiva. Oon niin kyllästynyt olemaan vaatimaton joka ikisessä asiassa. Nyt on menty sen rajan yli että mitättömätki jutut tuntuu maailmaamullistavilta :D Suakeli.

Katoan nyt tuonne itseinhon ja vitutuksen kuoppaan, kokeillaan uuestaa huomenna.

Kivoja kuvia koska kirjoitus katkeilee

Joujou ilmestyn taas tänne bittiavaruuteen. Miulla on oikeastaan alkanut mennä taas paremmin, enkä oo keksiny mtään kirjoiteltavaa.
Äiti anto miulle taas hirveesti ruokaa mukaa ku kävin siellä! Se varmaan luulee et syön kiviä tai jotain. Kaappeihi ei enää mahu yhtään pakettii makaroonia tai soijaa.

Onneks oon aina halunnu tällasen ❤

Tosta koirasta tuli mieleen, että jotenkin lahjoja arvostaa ihan eri tavalla kuin itse hankittuja juttuja. Vaikka saisi jotakin aivan kaameaa niin silti se on tärkeä ja omistettu ylpeästi! (tosi outo lause mut en osaa korjata)

Ohi on! T: Eerika 8v

Aawws! Kalle❤

Kielen opiskelua matkaa varten ;)

Jos olisin Pokémon olisin kuulemma tällanen :3 ihana kiitos Kaisa!
Palaillaan taas xx